Yhdistyksen nimi on AutoCaravan
Finland r.y. ja sen kotipaikka on Salo.
2. Tarkoitus ja toiminnan
laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on valvoa
matkailuajoneuvojen, erityisesti matkailuauton käyttäjien etuja
sekä edistää heidän yhteisiä pyrkimyksiään. Kehittää
matkailuajoneuvojen, erityisesti matkailuautojen turvallista,
taloudellista ja tarkoituksenmukaista käyttöä ja pyrkii
toimialansa osalta edistämään liikenneturvallisuutta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys:
a) osallistuu matkailuajoneuvojen,
erityisesti matkailuautojen käyttöön tarkoitettujen alueiden
kehittämiseen,
b) huolehtii toimialansa toiminnan kehitystyöstä harjoittamalla
tiedonhankintaa, koulutusta, neuvontaa sekä julkaisu- ja
tiedotustoimintaa,
c) järjestää matkailuajoneuvon, erityisesti matkailuautojen
käyttäjien kansallisia ja kansainvälisiä kokoontumisia, kilpailuja
ja muita vastaavia tilaisuuksia,
d) järjestää jäsenilleen tutustumismatkoja alan kohteisiin
e) tekee esityksiä, aloitteita ja antaa lausuntoja sekä
pitää yhteyttä päätöksentekijöihin, viranomaisiin ja yksityisiin,
samoin kuin alan ulkomaisiin yhteisöihin,
f) edistää matkailuajoneuvon,
erityisesti matkailuauton käyttäjien järjestäytymistä,
Yhdistys voi kuulua jäsenenä matkailua, retkeilyä, liikennettä ja
liikenneturvallisuutta edistäviin järjestöihin.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys
voi järjestää arpajaisia, myyjäisiä ja rahankeräyksiä sekä ottaa
vastaan lahjoituksia ja testamentteja. yhdistys voi myös omistaa
toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä ja irtainta omaisuutta.
Yhdistys ei harjoita liiketoimintaa.
3. Jäsenet
Yhdistykseen varsinaiseksi
jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen
tarkoituksen. Yhdistyksen perhejäseneksi voidaan hyväksyä henkilö,
jonka puoliso tai avopuoliso on hyväksytty varsinaiseksi jäseneksi.
Kannattavaksi jäseneksi voidaan
hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka
haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.
Varsinaiset jäsenet, perhejäsenet
ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
Kunniapuheenjohtajaksi tai
kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen
kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja
tukenut yhdistyksen toimintaa.
4. Jäsenen eroaminen ja
erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota
yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai
sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen
kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen
yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa
maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin
hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään
yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut
yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä
mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Varsinaisilta jäseniltä,
perhejäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän
liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen
kullekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja
kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.
6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus,
johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja viisi
varsinaista jäsentä sekä kolme varajäsentä. Puheenjohtaja ja
varsinaiset jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi. Vuosittain eroaa
varsinaisista jäsenistä kolmannes tai lähinnä kolmannes.
Varajäsenet valitaan vuosittain.
Hallitus valitsee vuosittain
keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai
ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat
toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan
tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he
katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet
hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun
vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai
varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset
ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7. Yhdistyksen nimen
kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa
hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai sihteeri, kaksi
yhdessä.
8. Tilikausi ja
tilintarkastus
Yhdistyksen tilikausi on
kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine
asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava
tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään
kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous pidetään
vuosittain hallituksen määräämänä päivänä maalis-toukokuussa.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun
yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen
olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen
äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti
ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä
kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen
pitämisestä on esitetty hallitukselle.
Yhdistyksen kokouksissa on
jokaisella varsinaisella jäsenellä, perhejäsenellä
kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä yksi ääni. Kannattavalla
jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhdistyksen kokouksen päätökseksi
tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on
kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan
yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan
ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10. Yhdistyksen kokousten
koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava
yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen
kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä.
11. Vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokouksessa
käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen
puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja
tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus
ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen
työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös,
vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen
vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja
muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan
toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja
jäsenmaksujen suuruudet
8. valitaan hallituksen
puheenjohtaja joka kolmas vuosi ja muut varsinaiset jäsenet
erovuoroisten tilalle ja valitaan varajäsenet
9. valitaan yksi tilintarkastaja
ja yksi varatilintarkastaja
10. käsitellään muut
kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa
saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on
hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä
ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12. Sääntöjen muuttaminen ja
yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja
yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai
yhdistyksen purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa käytetään
yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen
purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen
tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.